Näin valitset ulkovessan mökillesi

tässä blogitekstissä keskitytään mökin ulkohuussiin tulevan käymälälaitteen valintaan.
Mitä eri termit tarkoittavat? Miten valitsen sopivimman omalle mökilleni?

Lue alta perustietoa laitetyypeistä sekä siitä, mihin asioihin kannattaa erityisesti
keskittyä, jotta saat mökillesi varmasti sopivan käymälän. Kun nämä perusasiat
saa itselle selvitettyä, on itse laitteen valinta sitten paljon helpompaa.

Termistö tutuksi

Ihan ensin käydään läpi kaksi oleellista termiä, koska niin moni on kommentoinut
niiden olevan vähintäänkin epäselviä:

Kompostoiva käymälä = Virtsa ja uloste kerätään samaan säiliöön, josta
ulostemassan läpi suodattunut virtsa, eli ns. suotoneste käsitellään erikseen. Nesteen
kerääminen ja käsittely tulee pitää mielessä, siihen on eri laitteilla erilaisia ratkaisu-
tapoja. Suotoneste on siis eri asia kuin virtsa ja se ei sovellu lannoitteeksi, korkeintaan
esim kompostin kiihdykkeesi.

Kannattaa huomioida, että vaikka laitteiden nimessä olisi sana ”kompostoiva”, ei
se suinkaan aina tarkoita, että tyhjentäisit siitä vain valmista kompostimultaa. Ne
vain aloittavat kompostoitumisprosessin, mutta jäte tarvitsee silti jälkikompostointia.
Vain harva laite todella kompostoi tuotokset jopa valmiiksi mullaksi asti.

Erotteleva kuivakäymälä = Virtsa ja uloste johdetaan jo suoraan laitteen istuimessa
omiin säiliöihinsä. Näissä laitteissa ei tapahdu kompostoitumista, niissä lähinnä
säilötään tuotoksia, kunnes ne viedään parempaan jatkokäsittelyyn kompostoitumaan.

Samoin virtsa otetaan sellaisenaan talteen säiliöön, joten sen jatkokäsittely pitää miettiä.
Virtsaa kertyy n. 1.5 litraa päivässä per henkilö. Eroteltu virtsa on puhdasta ja sitä
voidaan käyttää lannoitteena yhden kuukauden vanhentamisen jälkeen.

Kapasiteetti

Ulkovessan tärkeimpiä ominaisuuksia on riittävä kapasiteetti. Kesällä tulee mökkivieraita
ja hetkellinen käyttökuormitus on moninkertainen normaaliin nähden. Silloin on hyvä
olla tilaa pöntössä. Kapasiteetti on suorassa suhteessa säiliön kokoon. Muista, että
kapasiteetissa pitää huomioida myös nesteenkäsittelykapasiteetti. Myös laitteen nesteen-
käsittelymenetelmän täytyy kestää käyttöpiikit.

Tyhjennys ja huolto

Kapasiteetti vaikuttaa tietysti myös tyhjennysväliin. Jos haluat tyhjentää harvemmin,
valitset isomman säiliön. Kiinnitä huomiota tyhjennysluukun sijaintiin ja tyhjennyksen
helppouteen. Käteviä ovat myös sellaiset laitteet, missä täyttyneen säiliön tilalle voi
rullata kokonaan uuden säiliön. Tyhjennys on sitä miellyttävämpää, mitä pidemmälle
kompostoitunutta tuotos on. Eli tähänkin vaikuttaa se, miten hyvin laite oikeasti kompostoi.

Huollon kannalta tärkeää on nesteletkun sijainti ja sen liitännät. Niihin on hyvä päästä
helpohkosti käsiksi, sillä tukkeumat ovat suht yleisiä ja jos neste ei valu pois tai haihdu,
silloin kompostoituminen heikentyy ja hajuongelmat yleistyvät.

Kuivakäymälän Asennus

Tuleeko laite vanhaan puucee rakennukseen vai hankitko samalla uuden rakennuksen?
Vanhaan rakennukseen asennettaessa täytyy olla tarkkana että laite sopii sinne ja että
tyhjennys ja ilmanvaihto toimivat kuten pitää. Joskus voi olla helpompaa rakentaa uusi
puucee kuin koittaa väkisin turata uusi laite vanhaan rakennukseen.

Haiseeko se?

Toimiva ei haise. Varsinkaan jos ilmavirta kulkee laitteen läpi putkesta ulos ja nesteen-
käsittely toimii. Vanhat umpisaavit löyhkäävät juuri siksi, että nesteet ja kiinteät lilluvat
samassa. Käytä myös oikeanlaista kuiviketta, ihan mikä tahansa ei toimi.
Hajuttomassa huussissa ei yleensä ole myöskään kärpäsiä kiusaksi asti.

Mökkivessa uusiksi? Liity Huussikerhoon ja vältä virheet

Harkitset mökin vessan uusimista? Tuntuuko, että vertailu ja oikean ratkaisun löytäminen on hankalaa? Meillä on sinulle apu: liity Huussikerhoomme! Ei maksa mitään, ja saat paljon tietoa ja apua. Syötä sähköpostiosoitteesi ja liity vaikka heti!

 

Mökkiremontti paikalliselta ammattilaiseltasi

Mökkikeskus remontoi mökkisi ja asentaa varusteet mökille. Mökkikeskus remontoi mökkikeittiön ja asentaa vaikka laiturin mökille (keittiöremontti, pintaremontti, saunaremontti, maalaus, tapetointi, piharakennukset, terassi, laituri, kiuas, pikkukorjaukset, mökkitalkkari, kuivakäymälä, puucee) näillä paikkakunnilla ja lähialueilla: Ikaalinen, Jämijärvi, Hämeenkyrö, Parkano, Joensuu, Tohmajärvi, Kontiolahti, Rääkkylä, Outokumpu, Liperi, Heinävesi, Hämeenlinna, Hattula, Hauho, Padasjoki, Kuhmoinen, Lammi, Renko, Tuulos, Porvoo, Mäntsälä, Sipoo, Askola, Pukkila, Pornainen, Sysmä, Hartola, Heinola, Joutsa, Luhanka, Pertunmaa, Hirvensalmi, Mäntyharju, Lappeenranta, Miehikkälä, Virolahti, Lemi, Taipalsaari, Savitaipale, Savonlinna, Imatra, Ruokolahti, Kerimäki, Punkaharju, Parikkala, Mikkeli, Juva, Rantasalmi, Varkaus, Sulkava, Espoo, Kirkkonummi, Siuntio, Hyvinkää, Riihimäki, Janakkala, Hämeenlinna, Hausjärvi, Nauvo, Parainen, Korppoo, Turku, Naantali, Rymättylä, Velkua, Raisio, Pieksämäki, Kangasniemi, Nagu, Pargas, Korpo, Masku, Pori, Rauma, Eura, Säkylä, Järvenpää, Tuusula, Nurmijärvi, Kouvola, Luumäki, Kuopio, Siilinjärvi, Nilsiä, Tampere, Kemiö, Kimito, Kangasala, Valkeakoski, Orivesi, Lahti, Hollola, Kaarina, Sauvo, Salo, Pertteli, Kiikala, Kisko, Särkisalo, Somero, Loppi, Tammela, Urjala, Akaa, Jokioinen, Lohja, Vihti, Inkoo, Uusikaupunki, Raasepori, Raseborg, Inkoo, Tammisaari, Ekenäs, Nummi-Pusula, Hanko, Kirkkonummi, Kotka, Hamina, Loviisa, Jyväskylä, Seinäjoki, Vaasa, Joutsa, Ikaalinen, Pälkäne, Asikkala, Keuruu, Jämsä, Mänttä-Vilppula, Virrat, Luvia, Ulvila, Kankaanpää, Pomarkku, Merikarvia, Siikainen, Karvia, Nakkila, Kokemäki, Harjavalta, Lavia, Hankasalmi, Petäjävesi, Toivakka, Muurame, Laukaa, Äänekoski.

Mökkivessa kuntoon Huussikerhon avulla

Oletko harkitsemassa mökin vessan uudistamista? Me haluamme auttaa sinua ja kaikkia muitakin, jotka asian kanssa pähkäilevät. Siksi perustimme Huussikerhon.

Huussikerho tarjoaa tietoa ja ideoita mökin sisävessan tai ulkohuussin modernisointiin. Haluamme tarjota sinulle paremmat edellytykset valita juuri teidän mökille sopivin ratkaisu. Voimme myös auttaa sinua välttämään yleisimmät kuivakäymälän hankinnassa tehtävät virheet!

Huussikerhossa on jo noin 700 jäsentä – liity sinäkin!

Tämän saa Huussikerhon jäsen:

1 – Jäsenneltyä tietoa ja ideoita kuivakäymälöistä.
2 – Kokemukseemme perustuvaa neuvontaa. Olemme rakentaneet satoja mökkivessoja.
3 – Kuvia, vinkkejä, ideoita
4 – Erikoistarjouksia vain Huussikerhon jäsenille
5 – Suoran yhteyden parhaisiin tietolähteisiin, ammattilaisiin ja tuotefirmoihin. Sinun tarvitsee vain kirjoittaa kysymys paluuviestiin, niin me selvitämme ja lähetämme sinulle vastaukset.

Homma toimii näin:

Pääset mukaan syöttämällä sähköpostiosoitteen allaolevaan lomakkeeseen ja painamalla nappia.
– Saat kirjekurssin käymäläasioista sähköpostiviesteinä. Voit poistua postilistalta milloin tahansa, jokaisen viestin alareunassa on linkki sitä varten.
– Aiheita mm: sisävessa, ulkovessa, ulkorakennus, eri laitteet, niiden asennus ja  toimivuus.
– Ja tämä on tietenkin maksuton palvelu!

Liity heti – syötä sähköpostiosoitteesi ja paina nappia!

Mökkikeskus remontoi mökkisi ja asentaa varusteet mökille (keittiöremontti, pintaremontti, saunaremontti, maalaus, tapetointi, piharakennukset, terassi, listoitukset ja pikkukorjaukset, laminaatin asennus, kaapistojen asennus, takkasydän) näillä paikkakunnilla ja lähialueilla: Ikaalinen, Jämijärvi, Hämeenkyrö, Parkano, Joensuu, Tohmajärvi, Kontiolahti, Rääkkylä, Outokumpu, Liperi, Heinävesi, Hämeenlinna, Hattula, Hauho, Padasjoki, Kuhmoinen, Lammi, Renko, Tuulos, Porvoo, Mäntsälä, Sipoo, Askola, Pukkila, Pornainen, Sysmä, Hartola, Heinola, Joutsa, Luhanka, Pertunmaa, Lappeenranta, Miehikkälä, Virolahti, Lemi, Taipalsaari, Savitaipale, Savonlinna, Imatra, Ruokolahti, Kerimäki, Punkaharju, Parikkala, Mikkeli, Juva, Rantasalmi, Varkaus, Sulkava, Espoo, Kirkkonummi, Siuntio, Hyvinkää, Riihimäki, Janakkala, Hämeenlinna, Hausjärvi, Nauvo, Parainen, Korpooo, Turku, Naantali, Rymättylä, Velkua, Raisio, Pieksämäki, Kangasniemi, Nagu, Pargas, Korpo, Masku, Pori, Rauma, Eura, Säkylä, Järvenpää, Tuusula, Nurmijärvi, Kouvola, Luumäki, Kuopio, Siilinjärvi, Nilsiä, Tampere, Kemiö, Kimito, Kangasala, Valkeakoski, Orivesi, Lahti, Hollola, Kaarina, Sauvo, Salo, Pertteli, Kiikala, Kisko, Särkisalo, Somero, Loppi, Tammela, Urjala, Akaa, Jokioinen, Lohja, Vihti, Inkoo, Uusikaupunki, Raasepori, Raseborg, Inkoo, Tammisaari, Ekenäs, Nummi-Pusula, Hanko, Kirkkonummi, Kotka, Hamina, Loviisa, Jyväskylä, Seinäjoki, Vaasa, Joutsa, Ikaalinen, Pälkäne, Asikkala, Keuruu, Jämsä, Mänttä-Vilppula, Virrat, Luvia, Ulvila, Kankaanpää, Pomarkku, Merikarvia, Siikainen, Karvia, Nakkila, Kokemäki, Harjavalta, Lavia.

Paras kompostikäymälä mökille

Aikaisen kevään myötä meille on tullut reippaasti tiedusteluja ja kyselyjä kesämökkien käymälöistä. Yhteydenotoissa, kuten edellisinäkin vuosina, korostuvat kommentit siitä, miten hankalaa on kompostikäymälöiden vertailu ja valmiiksi pureskellun tiedon saaminen.

Perusteltu valinta olisi mukavampi tehdä, jos vain olisi tietoa. Tästä syystä päätimme julkaista tämän kirjoituksen siitä, mikä on mielestämme paras kompostikäymälä ja antaa sille rohkeasti suosituksemme, kokemukseemme perustuen: mielestämme Ekolet on paras kompostikäymälä.

Mökki-Ekolet on ainoa oikeasti kompostoiva kompostikäymälä

Monen, tai jopa useimpien, käymälöiden nimessä vilahtaa sana ”kompostoiva”. Tosiasiassa ne kuitenkin korkeintaan aloittavat kompostiprosessin. Niistä tyhjennetään puolivalmista ainesta, joka vaatii tyhjennyksen jälkeen vielä vähintään vuoden jälkikompostoinnin. Lisäksi nesteitä pitää melkein kaikissa edelleenkäsitellä tai säilöä jollain tavalla.

Kotimainen Mökki-Ekolet (Ekolet VU, Vapaa-ajan ulkomalli), on tässä suhteessa poikkeus markkinoilla. Se on ainoa malli, joka todella oikeasti käsittelee käymälä- ja elintarvikejätteet valmiiksi mullaksi sekä esipuhdistaa nesteen. Niin, kuulostaako kummalliselta, eikös ne kaikki sitten sitä tee?

Käymälän tyhjennysväli, tyhjennystapa ja kapasiteetti

Ekolet kompostikäymälän kapasiteetti riittää noin neljän hengen 2-3 kuukauden käyttöön vuodessa. Lisäaineita tai sähköä ei tarvita.

Ekolet kompostikäymälä käsittää pyörivän nelilokeroisen säiliön sekä lämpöistuinrenkaan kansineen. Yhteen lokeroon mahtuu nelihenkisen talouden yhden kesän käymälä- ja keittiöjätteet (n. 90 käyttövuorokautta), joten jätteet ehtivät kompostoitua keskimäärin yli kolme vuotta ennen lokeron tyhjentämistä. Tyhjennät siis käytännössä puhdasta multaa.

Lokeron täytyttyä levitetään pinnalle kevyt multakerros ja pyöräytetään uusi lokero käyttöön. Tämä tapahtuu noin vuoden välein. Neljä lokeroa mahdollistaa riittävän pitkän, luonnollisen kompostoitumisen joten tyhjennettävä kompostimulta voidaan levittää suoraan kasveille. Täydestä lokerosta tulee multaa noin 50 litraa.

Ekolet kompostikäymälän rakenne on yksinkertainen ja toimintavarma. Laitteessa ei ole osia, jotka rikkoutuessaan tai tukkeutuessaan estäisivät käymälän käytön. Materiaalina on käytetty pitkäikäistä, kuumasinkityllä teräksellä vahvistettua kierrätettävää polyeteenimuovia sekä ruostumatonta terästä.

Mökkivessa uusiksi? Liity Huussikerhoon ja vältä virheet

Harkitset mökin vessan uusimista? Tuntuuko, että vertailu ja oikean ratkaisun löytäminen on hankalaa? Meillä on sinulle apu: liity Huussikerhoomme! Ei maksa mitään, ja saat paljon tietoa ja apua. Syötä sähköpostiosoitteesi ja liity vaikka heti!

Nesteenkäsittely

Suurin osa nesteistä haihtuu ja ylivuotoputkesta ulos tuleva biologisesti esipuhdistunut neste voidaan johtaa pensaikkoon. Huom: erillistä nesteen jälkikäsittelyä ei välttämättä tarvita! Tämän mahdollistaa Ekoletin nerokas, patentoitu nesteenkäsittelyjärjestelmä. Suodattavan välipohjan läpi neste valuu puhdistustasoon ja haihdutusaltaaseen. Tuuletusputken kautta tapahtuva luonnollinen ilmankierto pitää käymälän hajuttomana – sähköä ei tarvita.

Laitteeseen sisältyy kannessa oleva käsienpesuallas. Mihin muuhun kompostikäymälään voit johtaa käsienpesuvedet?

Ekolet-ulkomallisen kompostikäymälän voit sijoittaa vapaasti tontille, sillä käymälä tai siitä mahdollisesti tuleva ylivuotoneste eivät aiheuta hajuhaittaa. Toisaalta sähköttömän laitteen toiminta perustuu pelkästään luonnonvoimiin, joten aurinko ja tuuli ovat sen toiminnalle eduksi.

Vanhin jo kypsynyt komposti on helppo poistaa tavallisella lapiolla ergonometrisesti oikein: selkä suorana.

Käyttövalmiiksi asennettuna – tottakai!

Käymälälaite tarvitsee tietenkin ympärilleen puucee -rakennuksen. Mökkikeskukselta voitte tilata koko paketin käyttövalmiiksi asennettuna, suoraan mökille.  Mökkikeskuksen oma, PihaLinna puucee räätälöidään Ekoletille täysin sopivaksi. Puucee voidaan toki myös räätälöidä millaiseksi tahansa.

Ekolet kompostikäymälän hinta

Paras ei ole halvin tässäkään tapauksessa. Jos haluat parhaan kompostikäymälän mökillesi, se maksaa noin puolitoista tonnia ja rahdit päälle. Jos ei ehkä halpaa, niin helppoa se ainakin on! Valmis, Ekoletille räätälöity puucee ja käymälä asennuksineen on yhden puhelun päässä mökiltäsi. Asennuspalvelu on saatavilla Mökkikeskuksesta jo yli 300 000:lle mökille Suomessa.

Paras kompostikäymälä ja puucee ammattilaiselta!

Paikallinen mökkiremontin ammattilainen puhelun päässä mökiltäsi, katso oman mökkikuntasi yhteystiedot.

Mökkikeskus remontoi mökkisi ja asentaa kaikki varusteet mökille (keittiöremontti, pintaremontti, saunaremontti, maalaus, tapetointi, piharakennukset, terassi, laituri, kiuas, pikkukorjaukset,mökkitalkkari, kuivakäymälä, puucee). Mökin remontti näillä paikkakunnilla ja lähialueilla: Kustavi, Taivassalo, Pyhäranta, Vehmaa, Mynämäki,
Ikaalinen, Jämijärvi, Hämeenkyrö, Parkano, Joensuu, Tohmajärvi, Kontiolahti, Rääkkylä, Outokumpu, Liperi, Heinävesi, Hämeenlinna, Hattula, Hauho, Padasjoki, Kuhmoinen, Lammi, Renko, Tuulos, Porvoo, Mäntsälä, Sipoo, Askola, Pukkila, Pornainen, Sysmä, Hartola, Heinola, Joutsa, Luhanka, Pertunmaa, Lappeenranta, Miehikkälä, Virolahti, Lemi, Taipalsaari, Savitaipale, Savonlinna, Imatra, Ruokolahti, Kerimäki, Punkaharju, Parikkala, Mikkeli, Juva, Rantasalmi, Varkaus, Joroinen, Sulkava, Espoo, Kirkkonummi, Siuntio, Hyvinkää, Riihimäki, Janakkala, Hausjärvi, Laitila, Nauvo, Parainen, Korppoo, Turku, Naantali, Rymättylä, Merimasku, Velkua, Raisio, Pieksämäki, Kangasniemi, Nagu, Pargas, Korpo, Masku, Pori, Rauma, Eura, Säkylä, Järvenpää, Tuusula, Nurmijärvi, Kouvola, Luumäki, Kuopio, Siilinjärvi, Nilsiä, Tampere, Kemiö, Kimito, Kangasala, Valkeakoski, Orivesi, Lahti, Hollola, Kaarina, Sauvo, Salo, Suomusjärvi, Pertteli, Kiikala, Kisko, Särkisalo,Pusula, Perniö, Somero, Loppi, Tammela, Urjala, Akaa, Jokioinen, Lohja, Vihti, Inkoo, Uusikaupunki, Raasepori, Raseborg, Inkoo, Tammisaari, Ekenäs, Nummi-Pusula, Hanko, Kirkkonummi, Kotka, Hamina, Loviisa, Jyväskylä, Seinäjoki, Vaasa, Joutsa, Ikaalinen, Pälkäne, Asikkala, Keuruu, Jämsä, Mänttä-Vilppula, Virrat, Luvia, Ulvila, Kankaanpää, Pomarkku, Merikarvia, Siikainen, Karvia, Nakkila, Kokemäki, Harjavalta, Lavia, Borgå, Sibbo. Lue lisää www.mokkikeskus.fi

 

Kompostoivat kuivakäymälät ulkokäyttöön

Kaikilla mökeillä sitä tarvitaan ja turhan useilla mökeillä myös kauhistellaan. Nimittäin käymälää. Saavi ja rohkaisuryyppy -meininki on historiaa. Nykyään mökille laitetaan kompostoiva kuivakäymälä. Me Mökkikeskuksessa olemme myyneet ja asentaneet niitä lukemattomia, täten myös kokemusta on kertynyt siitä, mikä kompostikäymälä mihinkin sopii.

Hajuton kompostikäymälä sopii mainiosti myös sisävessaksi. Kyllä, ne toimivat todellakin hyvin. Vesivessaa ei mökille kannata laittaa, ellei kunnan jäteviemäröinti ole käytettävissä. Tässä kuitenkin esittelemme suosittelumme ulkokäyttön soveltuvista kompostoivista kuivakäymälöistä. Sisävessoista tulee kirjoitus myöhemmin.

Mökkivessa uusiksi? Liity Huussikerhoon ja vältä virheet

Harkitset mökin vessan uusimista? Tuntuuko, että vertailu ja oikean ratkaisun löytäminen on hankalaa? Meillä on sinulle apu: liity Huussikerhoomme! Ei maksa mitään, ja saat paljon tietoa ja apua. Syötä sähköpostiosoitteesi ja liity vaikka heti!

Kompostoivat kuivakäymälät ulkotiloihin

Me myymme ja asennamme valittujen kumppanien tuotteita. Ne olemme hyviksi todenneet. Käymme alla läpi suosituksiamme. Tarkemmat tiedot löydät käymäläsivultamme.

Ekolet VU Kompostikäymälä

Ekolet on ehkä malleista ainoa, joka todella kompostoi jätteen loppuun asti. Jäte saa kompostoitua jopa yli 3 vuotta, ennenkuin tyhjennys tapahtuu. Muissa malleissa tarvitaan jälkikompostointia erikseen. Laite on hajuton ja siinä on suuri kapasiteetti.

Toki sen hinta on korkeimmasta päästä, mutta: jos et halua nähdäkään puolivalmista tuotosta, siitä kannattaa maksaa! Lue lisää Ekolet VU kompostoivasta käymälästä.

Green toilet 330 kompostoiva käymälä

Hyvin toimiva laite, joka on käytössä myös monissa retkeily- ja ulkoilukohteissa.

Green Toiletin tyhjennys on kätevää, se vedetään puuceesta ulos pyöriensä varassa. Tämä täytyy myös huomioida asennuspaikkaa valittaessa.

Saatavilla myös vaihtosäiliö, joka toimii samalla jatkokompostorina. Todella helppoa ja siistiä!

Lue lisää GreenToilet 330:sta sivuillamme.

Biolan kompostikäymälä eco

Biolan kompostikäymälä on ylivoimaisesti suosituin käymälälaite suomaisilla kesämökeillä. Toimintavarma ja hajuton. Tyhjennys luukusta puuceen ulkopuolelta. Jäte tulee jälkikompostoida ennen puutarhakäyttöä.

Lue tarkemmat tiedot tuotesivultamme.

Kompostikäymälä tarvitsee huussirakennuksen ympärilleen

Mökkikeskus toimittaa kokonaispakettina PihaLinna puuceen ja siihen asennettuna valitsemasi kompostoivan käymälälaitteen. Lue aiempi blogikirjoitus puucee rakennuksesta: Puucee ja huussi .
Pyydä tarjous heti!

Tilaa mökkikäymälä ammattilaiselta!

Paikallinen mökkiremontin ammattilainen puhelun päässä mökiltäsi, katso oman mökkikuntasi yhteystiedot.

Mökkikeskus remontoi mökkisi ja asentaa varusteet mökille (keittiöremontti, pintaremontti, saunaremontti, maalaus, tapetointi, piharakennukset, terassi, laituri, kiuas, pikkukorjaukset, mökkitalkkari, kuivakäymälä, puucee) näillä paikkakunnilla ja lähialueilla: Kustavi, Taivassalo, Pyhäranta, Vehmaa, Mynämäki, Ikaalinen, Jämijärvi, Hämeenkyrö, Parkano, Joensuu, Tohmajärvi, Kontiolahti, Rääkkylä, Outokumpu, Liperi, Heinävesi, Hämeenlinna, Hattula, Hauho, Padasjoki, Kuhmoinen, Lammi, Renko, Tuulos, Porvoo, Mäntsälä, Sipoo, Askola, Pukkila, Pornainen, Sysmä, Hartola, Heinola, Joutsa, Luhanka, Pertunmaa, Lappeenranta, Miehikkälä, Virolahti, Lemi, Taipalsaari, Savitaipale, Savonlinna, Imatra, Ruokolahti, Kerimäki, Punkaharju, Parikkala, Mikkeli, Juva, Rantasalmi, Varkaus, Sulkava, Espoo, Kirkkonummi, Siuntio, Hyvinkää, Riihimäki, Janakkala, Hausjärvi, Laitila, Vehmaa, Taivassalo, Nauvo, Parainen, Korppoo, Turku, Naantali, Rymättylä, Velkua, Raisio, Pieksämäki, Kangasniemi, Nagu, Pargas, Korpo, Masku, Pori, Rauma, Eura, Säkylä, Järvenpää, Tuusula, Nurmijärvi, Kouvola, Luumäki, Kuopio, Siilinjärvi, Nilsiä, Tampere, Kemiö, Kimito, Kangasala, Valkeakoski, Orivesi, Lahti, Hollola, Kaarina, Sauvo, Salo, Pertteli, Kiikala, Kisko, Särkisalo, Somero, Loppi, Tammela, Urjala, Akaa, Jokioinen, Lohja, Vihti, Inkoo, Uusikaupunki, Raasepori, Raseborg, Inkoo, Tammisaari, Ekenäs, Nummi-Pusula, Hanko, Kirkkonummi, Kotka, Hamina, Loviisa, Jyväskylä, Seinäjoki, Vaasa, Joutsa, Ikaalinen, Pälkäne, Asikkala, Keuruu, Jämsä, Mänttä-Vilppula, Virrat, Luvia, Ulvila, Kankaanpää, Pomarkku, Merikarvia, Siikainen, Karvia, Nakkila, Kokemäki, Harjavalta, Lavia, Borgå, Sibbo.