Aikainen kevät on mökkiläiselle onnenpotku

Talvi on ollut lähes olematon suurimmassa osassa Suomea, joten mökkiläisten kevät on alkanut jo helmi-maaliskuussa. Tänä keväänä onkin siis ruhtinaallisesti aikaa laittaa mökkiä kuntoon kesää varten.

Alkuvuoden aikana on asiakkaiden yhteydenotoista huomattu, että muutama tietty asia on noussut tänä talvena erityisesti esiin. Jäättömien vesistöjen myrskyäminen ja vedenpintojen nousut on vaurioittanut laitureita jopa enemmän kuin kunnon jäätalvi.

Kun sää on ollut sateista ja tuulista, eikä pakkasista tietoa, niin kosteus on päässyt moneen mökkiin. Joko suoraan katon läpi tai muuta kautta. Sisätilojen korjauksia on tästä syystä tilattu jo useampia. Ja melko varmasti näitä paljastuu lisää, kunhan mökeillä käydään enemmän.

Lumettoman talven hyvä puoli on ollut se, että monilla mökeillä on voitu käydä helposti läpi talven. Siinä kohtaa moni mökkeilijä on huomannut, että tämä ”uusi mökkikausi” vaatii myös mökiltä hieman uudistuksia. Turvalliset kulkuväylät, ulkovalaistus, nopea lämmitys, hyvät varastotilat tuntuvat ainakin kysynnän perusteella olevan tällaisia remonttitarpeita.

Alla muutamia kuvia tekemistämme kohteista. Niistä on hyvä napata ideoita oman mökkisi remontteihin. Siellä mm terassia, saunan lattiaa ja huusseja.

terassi rantaan asikkala

Rantaterassi Asikkalassa

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Uudet portaat vanhaan aittaan

Uudet portaat vanhaan aittaan

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Mökin portaat uusittu ja siihen terassi

Mökin portaat uusittu ja siihen terassi

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Tukeva kulkuväylä ja rantaan iso terassi

Tukeva kulkuväylä ja rantaan iso terassi

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

mökkiremontin hinta

Pihalinna puucee

Pihalinna puucee

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Ekolet VU käymälä asennettu Pihalinna puuceehen

Ekolet VU käymälä asennettu Pihalinna puuceehen

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Pihalinna puuceen sivuprofiilia Heinolassa

Pihalinna puuceen sivuprofiilia Heinolassa

 

 

 

 

 

 

 

Tilaa nyt maksuton arviokäynti mökillesi, kerro toiveistasi ja pyydä tarjous!
Se onnistuu helposti suoraan klikkaamalla tästä. Linkin takaa löydät paikkakuntasi Mökkikeskuksen yhteystiedot. Voit itse sitten valita, soitatko suoraan vai jätätkö yhteydenottopyynnön lomakkeella. Arviokäynti on maksuton.

Mökin remontin käynnistäminen on todellakin noin helppoa. Joko aloitetaan?

Mökkikeskus remontoi mökkejä ympäri vuoden

Mökkikeskus remontoi mökkikeittiön ja asentaa vaikka laiturin mökille (keittiöremontti, pintaremontti, saunaremontti, maalaus, kattoremontti, mökin laajennus, tapetointi, piharakennukset, terassi, laitureita ja laituritarvikkeita, kiuas, pikkukorjaukset, mökkitalkkari, kuivakäymälä, puucee) näillä paikkakunnilla ja lähialueilla: Kouvola, Luumäki, Asikkala, Kustavi, Taivassalo, Uusikaupunki, Orivesi, Ruovesi, Ylöjärvi, Lempäälä, Nokia, Hämeenlinna, Hattula, Hauho, Padasjoki, Kuhmoinen, Lammi, Renko, Tuulos, Porvoo, Mäntsälä, Sipoo, Askola, Pukkila, Pornainen, Sysmä, Hartola, Heinola, Joutsa, Luhanka, Pertunmaa, Hirvensalmi, Mäntyharju, Lappeenranta, Miehikkälä, Virolahti, Lemi, Taipalsaari, Savitaipale, Imatra, Ruokolahti, Kerimäki, Punkaharju, Parikkala, Mikkeli, Juva, Rantasalmi, Varkaus, Sulkava, Espoo, Kirkkonummi, Siuntio, Helsinki, Hyvinkää, Riihimäki, Janakkala, Hämeenlinna, Hausjärvi, Nauvo, Parainen, Korppoo, Kaarina, Turku, Naantali, Rymättylä, Velkua, Raisio, Pieksämäki, Kangasniemi, Nagu, Pargas, Korpo, Masku, Pori, Rauma, Eura, Säkylä, Järvenpää, Tuusula, Nurmijärvi, Kouvola, Luumäki, Kuopio, Siilinjärvi, Nilsiä, Tahko, Tampere, Kemiö, Kimito, Kangasala, Valkeakoski, Lahti, Hollola, Sauvo, Salo, Pertteli, Suomusjärvi, Kiikala, Kisko, Särkisalo, Somero, Loppi, Tammela, Urjala, Akaa, Jokioinen, Lohja, Vihti, Inkoo, Raasepori, Raseborg, Inkoo, Tammisaari, Ekenäs, Nummi-Pusula, Hanko, Kirkkonummi, Kotka, Hamina, Loviisa, Jyväskylä, Pälkäne, Asikkala, Keuruu, Jämsä, Himos, Mänttä-Vilppula, Virrat, Ikaalinen, Jämijärvi, Hämeenkyrö, Parkano.

Terassi mökille helpommin

Tiedän millaisen terassin mökille haluaisin, mutta rakennan sellaisen kuin osaan – tyydynkö siihen? Tämä kysymys kannattaa kysyä itseltään ajoissa.

Terassi, terassin suunnittelu, terassin rakentaminen

Terassin rakentaminen mökille

Uuden terassin rakentaminen mökille tai vanhan terassin korjaaminen on kohtuullisen iso työprojekti useimmalle, vaikka kätevät kädet ja oikeat työkalut omaisikin. Terassin perustus ja muut pohjatyöt täytyy tehdä kunnolla, terassilauta pitää valita ja kuljettaa rautakaupasta mökkipihaan, pohjapiirroskin pitäisi keksiä.

Mökin maasto harvoin on yhtä tasainen kuin kotipihoissa. Tämä vaikuttaa ratkaisuihin merkittävästi. Lisäksi mökin terassiin usein halutaan erilaisia kaiteita tai porrasratkaisuja korkeuserojen takia.

Terassille voidaan haluta myös kulkuväyliä, esim rantaan. Hyvät ja tukevat portaat ovat turvallisia kulkea pienillä ja isoillakin jaloilla.

Terassin ostaminen valmiiksi rakennettuna

Entä jos terassin rakentaminen itse ei tunnu houkuttelevalta vaihtoehdolta? Itsellä ei aika riitä, omat työkalut eivät ehkä ole ajan tasalla tai savotta ei yksinkertaisesti kiinnosta.

Helpoin tapa hankkia terassi on tilata se valmiiksi rakennettuna Mökkikeskuksen paikalliselta ammattilaiselta. Saat juuri sellaisen terassin kuin tarvitset, kätevästi ja helposti. Lisäksi terassin perustukset ym. ratkaisut ovat ammattimiehen tekemiä, jolloin ne varmasti kestävät ja toimivat. Jo pelkkä terassilaudan kuljetus ja kantaminen mökin pihaan saattaa viedä talkoilla viikonlopun, kun lautaa saattaa olla satoja metrejä. Anna se mieluummin ammattilaisen vaivaksi.

Mökkiterassin hinta

Terassin rakentaminenkin maksaa, mutta usein rakentamiskuluista on henkisesti helpompi nipistää kuin sen kalustamisesta. Näin usein käykin, etenkin jos budjetin allokaatiosta ja painopistealueista vastaa pääosin perheen naisväki. Terassin perustusten tekemisessä tai terassilaudan laadussa säästäminen ikävä kyllä tulee esiin vuoden-kahden sisällä, kun terassi ei pysy suorassa tai kansilaudat rispaantuvat, vääntyilevät, tms.

Kannattaa pitää mielessä, että ulkopuolisen rakentajan työn osuus on terassin kokonaishinnasta melko kohtuullinen. Kun huomioidaan terassilaudat yms tarvikkeet, perustustarvikkeet ja pihakalusteet, niin hyvän ja laadukkaan työn osuus ei ehkä olekaan niin suuri. Ota huomioon, että kotitalousvähennys pienentää työkustannusta merkittävästi. Kysy mökkisi uuden terassin hinta tästä!

Paikallinen terassin tekijä lähellä mökkiäsi!

Mökkikeskuksen paikallinen ammattilainen rakentaa mökillenne edustavan, tukevan terassin. Voit itse suunnitella sen, tai pyytää meiltä ehdotuksen parhaasta ratkaisusta. Käytä apunasi oheista terassin suunnittelukorttia.

Katettu terassi pidentää mökin terassikautta

Oletko haaveillut katetusta terassista mökille? Lopeta haaveilu ja pyydä meidät käymään, niin kuulet miten sen voisi toteuttaa. Terassilasitus ja valokate suojaavat huonommilla keleillä. Täytä yhteyslomake vaikka heti!

Teetä mökin terassi ammattilaisella!

Paikallinen mökkiremontin ammattilainen puhelun päässä mökiltäsi, katso oman mökkikuntasi yhteystiedot.

Mökkikeskus remontoi mökkisi ja asentaa varusteet mökille (keittiöremontti, pintaremontti, saunaremontti, maalaus, tapetointi, piharakennukset, terassi, laituri, kiuas, pikkukorjaukset,mökkitalkkari, kuivakäymälä, puucee). Mökin remontti näillä paikkakunnilla ja lähialueilla: Kustavi, Taivassalo, Pyhäranta, Vehmaa, Mynämäki,
Ikaalinen, Jämijärvi, Hämeenkyrö, Parkano, Joensuu, Tohmajärvi, Kontiolahti, Rääkkylä, Outokumpu, Liperi, Heinävesi, Hämeenlinna, Hattula, Hauho, Padasjoki, Kuhmoinen, Lammi, Renko, Tuulos, Porvoo, Mäntsälä, Sipoo, Askola, Pukkila, Pornainen, Sysmä, Hartola, Heinola, Joutsa, Luhanka, Pertunmaa, Lappeenranta, Miehikkälä, Virolahti, Lemi, Taipalsaari, Savitaipale, Savonlinna, Imatra, Ruokolahti, Kerimäki, Punkaharju, Parikkala, Mikkeli, Juva, Rantasalmi, Varkaus, Joroinen, Espoo, Kirkkonummi, Siuntio, Hyvinkää, Riihimäki, Janakkala, Hausjärvi, Laitila, Nauvo, Parainen, Korppoo, Turku, Naantali, Rymättylä, Merimasku, Velkua, Raisio, Pieksämäki, Kangasniemi, Nagu, Pargas, Korpo, Masku, Pori, Rauma, Eura, Säkylä, Järvenpää, Tuusula, Nurmijärvi, Kouvola, Luumäki, Kuopio, Siilinjärvi, Nilsiä, Tampere, Kemiö, Kimito, Kangasala, Valkeakoski, Orivesi, Lahti, Hollola, Kaarina, Sauvo, Salo, Suomusjärvi, Pusula, Perniö, Somero, Loppi, Tammela, Urjala, Akaa, Jokioinen, Lohja, Vihti, Inkoo, Uusikaupunki, Raasepori, Raseborg, Inkoo, Tammisaari, Ekenäs, Nummi-Pusula, Hanko, Kirkkonummi, Kotka, Hamina, Loviisa, Jyväskylä, Toivakka, Seinäjoki, Vaasa, Joutsa, Ikaalinen, Pälkäne, Asikkala, Keuruu, Jämsä, Mänttä-Vilppula, Virrat, Luvia, Ulvila, Kankaanpää, Pomarkku, Merikarvia, Siikainen, Karvia, Nakkila, Kokemäki, Harjavalta, Lavia, Borgå, Sibbo.