Laitureita ja rantaterasseja – tällaisia olemme taas tehneet

Esittelen alla jälleen muutamia Mökkikeskuksen toimittamia laitureita ja niihin liittyneitä oheisprojekteja, lähinnä rantaterasseja ja kulkuväyliä rantaan. Terassien ja laiturien sesonki on kuumimmillaan tähän aikaan vuodesta, vaikka juuri nyt ulkona ei vielä kovin lämmin olekaan.

Katsele kuvia ja poimi ideoita, miten teidän rantanne mukavuutta voisi parantaa.

Laituri ja terassi Lappeenrannassa

Ensimmäisenä esittelyssä on kohde Lappeenrannassa. Rannasta on myös kuva alkutilanteesta, joten näet kuinka suuri muutos oli rantasaunan käytön ja vesillepääsyn kannalta.

Laituria ennenKuva on otettu rantasaunan ovelta. Kuten näkyy, rannan hyötykäyttö oli varsin hankalaa. Vanha laiturikaan ei ollut kovin käytännöllinen.

Toimitimme siis uuden laiturin, Näpsän Marina 10 -mallisen, asennuksineen. Sen lisäksi ideoitin yhdessä asiakkaan kanssa kunnollinen terassi rantaan. Kyllä nyt kelpaa rannassa oleilla ja näkymä saunan ovelta muuttui melkoisesti. Alla pari kuvaa lopputuloksesta. Huomaa, miten terassi tehtiin yhden rantakoivun ympärille.

Laituri Lappeenranta Terassi laituri 500pLaituri Kymijokeen

Seuraavassa kuvassa laituri, jonka toimitimme Kymijoen rantaan. Siitä tuli peräti 18m pitkä, sillä ranta on hyvin loiva. Laiturimallin nimi on Näpsä Rullava, räätälöitynä versiona. Siinä on kolme Rullava kansielementtiä, ilman rullaponttonia. kaksi pitkittäin, yksi päädyssä poikittain. Ranta on niin suojainen, että asiakkaamme aikoo uskaltaa antaa laiturin talvehtia vedessä.

Laituri Rullava 500pLaituri Tampereelle

Tampereelle toimitettiin Marina 10 laituri, lisävarusteena ruskea väritys ja reunalaudoitus, mikä tekee laiturista erityisen tyylikkään. Asiakkaamme toivoi lapsenlapsilleen tukevan uimalaiturin ja sitä tämä todella on. Terassi rakentuu rantaan kesän aikana mökin omin voimin.

Laituri TampereLaituri ja kulkuväylä Valkeakoskelle

Tässä kohteessa asennettiin Marina 10 -laiturista erikoisversio, jossa on suurempi kantavuus. Siinä on peräti neljä pitkää putkiponttonia, joten kantavuus ja tukevuus on taattu. Kulkusiltaa pidennettiin metrillä, koska rannassa kivikkoa, jonka yli laituri piti saada. Varusteluna laiturissa kaide, sivutörmäyssuojat, uimaportaat sekä pollareita veneen kiinnitykseen.

Laituri Marina 10Laiturikauppa tehtiin jo syksyllä kampanjahintaan ja asennus sovittiin heti jäiden lähdön jälkeen. Fiksua ennakointia, sillä näin asiakas sai edullisen hinnan ja laituri on vedessä heti kun järvi aukeaa. Rannan puolelle teimme myös pienen pätkän terassia helpottamaan kulkua.

Marina 10 laituri ja terassi

Laituri ja kulkuväylää Hartolassa

Näissä kuvissa esimerkki siitä, miten teemme laiturille usein portaita tai kulkuväyliä, jotta laiturille kulkeminen on mukavampaa ja turvallisempaa.

Laituri HartolaLaituri Sysma

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kelluva terassi

Kun on tällainen laituri, mihin rantaterassia edes tarvitaan?

Laituri terassi 500p

 

Tarvitaanko teidän mökillä laituri, terassi, remonttia tai parannuksia varusteluun? Hoida asia helposti, aloita tästä ja ota nopea ensimmäinen askel >>

mökkiremontin hinta

Mökkikeskus remontoi mökkejä ympäri vuoden

Mökkikeskus remontoi mökkikeittiön ja asentaa vaikka laiturin mökille (keittiöremontti, pintaremontti, saunaremontti, maalaus, kattoremontti, mökin laajennus, tapetointi, piharakennukset, terassi, laitureita ja laituritarvikkeita, kiuas, pikkukorjaukset, mökkitalkkari, kuivakäymälä, puucee, Keddy, Ekolet, Näpsä, Pihalinna) näillä paikkakunnilla ja lähialueilla: Kustavi, Taivassalo, Uusikaupunki, Orivesi, Ruovesi, Ylöjärvi, Lempäälä, Nokia, Hämeenlinna, Hattula, Hauho, Padasjoki, Kuhmoinen, Lammi, Renko, Tuulos, Porvoo, Mäntsälä, Sipoo, Askola, Pukkila, Pornainen, Sysmä, Hartola, Heinola, Joutsa, Luhanka, Pertunmaa, Hirvensalmi, Mäntyharju, Lappeenranta, Joensuu, Liperi, Savonranta, Miehikkälä, Virolahti, Lemi, Taipalsaari, Savitaipale, Imatra, Ruokolahti, Kerimäki, Savonlinna, Sulkava, Kitee, Punkaharju, Parikkala, Mikkeli, Juva, Rantasalmi, Varkaus, Sulkava, Espoo, Kirkkonummi, Siuntio, Helsinki, Hyvinkää, Riihimäki, Janakkala, Hämeenlinna, Hausjärvi, Nauvo, Parainen, Korppoo, Kaarina, Turku, Naantali, Rymättylä, Velkua, Raisio, Pieksämäki, Kangasniemi, Nagu, Pargas, Korpo, Masku, Pori, Rauma, Eura, Säkylä, Järvenpää, Tuusula, Nurmijärvi, Kouvola, Luumäki, Kuopio, Siilinjärvi, Nilsiä, Tahko, Tampere, Kemiö, Kimito, Kangasala, Valkeakoski, Lahti, Hollola, Sauvo, Salo, Pertteli, Suomusjärvi, Kiikala, Kisko, Särkisalo, Somero, Loppi, Tammela, Urjala, Akaa, Jokioinen, Lohja, Vihti, Inkoo, Raasepori, Raseborg, Inkoo, Tammisaari, Ekenäs, Nummi-Pusula, Hanko, Kirkkonummi, Kotka, Hamina, Loviisa, Jyväskylä, Pälkäne, Asikkala, Keuruu, Jämsä, Himos, Mänttä-Vilppula, Virrat, Ikaalinen, Jämijärvi, Hämeenkyrö, Parkano.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Tee hyvä laiturikauppa helpommin

Kaksi tapaa hankkia laituri

laiturin voi hankkia mökille suunnilleen kahdella tavalla: hankalasti tai helposti.
Meidän ideologiaamme kuuluu tarjota sitä helpompaa vaihtoehtoa. Sinulle tämä
tarkoittaa käytännössä sitä, että meiltä saat rantaasi sopivan laiturin järkihintaan ja
helpommin kuin mistään muualta.

laituri 1 500p

 

Näpsä-laiturin ja Mökkikeskuksen yhteinen toimintamalli on erilainen kuin muilla
alan toimijoilla. Yhdistämme tunnetun laiturivalmistajan huipputuotteet ja Suomen
laajimman verkoston mökkiremontoinnin ammattilaisia. Palvelumalli on laajuudeltaan ja helppoudeltaan vailla vertaansa Suomessa.

Näin sinä hyödyt

Sinä hyödyt tästä asiakkaanamme siten, että saat tehdä kaikki laiturisi hankintaan
liittyvät asiat mukavasti omalla mökilläsi. Me tulemme mökille luoksesi suunnittelemaan,
neuvomaan ja asentamaan. Sinun ei tarvitse juosta myymälöissä, kysellä neuvoja
myyjiltä puhelimitse tai pähkäillä nettikuvastojen kanssa. Laiturin lisäksi voit hoitaa
myös kaikki muut mökkisi remontointiin tai varusteluun liittyvät kysymyksesi samalla kertaa!

Laiturin ja asennuksen hinta

Kaiken lisäksi pystymme tuomaan tämän palvelun sinulle järkevään hintaan. Toimintamallimme on niin joustava ja tehokas, että kykenemme pitämään hinnat edullisena, vaikka laatu ja palvelutaso ovat aivan priimaa.

laituri a1 500p

Laiturimallistossa on sekä tukevia putkiponttonilaitureita että kevyempiä uima- ja
oleskelulaitureita. Kaikkiin täysi neuvonta- ja asennuspalvelu omassa rannassasi.

Laiturikurssi auttaa sinua laiturisi valinnassa

Tarjoamme ilmaisen kirjekurssin laiturin valinnasta ja hankkimisesta suoraan sähköpostiisi. Lisäksi neuvomme, miten vältät yleisimmät virheet laituriostoksilla. Kurssille pääset mukaan syöttämällä sähköpostiosoitteesi lomakkeeseen ja klikkaamalla nappia.

Me tulemme mielellämme maksuttomalle kartoituskäynnille mihin tahansa saareen tai
niemennokkaan yli 150:llä paikkakunnalla.

Nähdään mökkirannassa!

Linkit: Laituriesite ja hinnasto , kartoituskäynnin varaaminen.

Mökkikeskus remontoi mökkisi ja asentaa parhaat laiturit mökille.

Mökkikeskus remontoi mökkikeittiön ja asentaa vaikka laiturin mökille (keittiöremontti, pintaremontti, saunaremontti, maalaus, kattoremontti, mökin laajennus, tapetointi, piharakennukset, terassi, laitureita ja laituritarvikkeita, kiuas, pikkukorjaukset, mökkitalkkari, kuivakäymälä, puucee, Aquathor, SolarVenti, Näpsä) näillä paikkakunnilla ja lähialueilla: Ikaalinen, Jämijärvi, Hämeenkyrö, Parkano, Joensuu, Tohmajärvi, Kontiolahti, Rääkkylä, Outokumpu, Liperi, Heinävesi, Hämeenlinna, Hattula, Hauho, Padasjoki, Kuhmoinen, Lammi, Renko, Tuulos, Porvoo, Mäntsälä, Sipoo, Askola, Pukkila, Pornainen, Sysmä, Hartola, Heinola, Joutsa, Luhanka, Pertunmaa, Hirvensalmi, Mäntyharju, Lappeenranta, Miehikkälä, Virolahti, Lemi, Taipalsaari, Savitaipale, Savonlinna, Imatra, Ruokolahti, Kerimäki, Punkaharju, Parikkala, Mikkeli, Juva, Rantasalmi, Varkaus, Sulkava, Espoo, Kirkkonummi, Siuntio, Hyvinkää, Riihimäki, Janakkala, Hämeenlinna, Hausjärvi, Nauvo, Parainen, Korppoo, Turku, Naantali, Rymättylä, Velkua, Raisio, Pieksämäki, Kangasniemi, Nagu, Pargas, Korpo, Masku, Pori, Rauma, Eura, Säkylä, Järvenpää, Tuusula, Nurmijärvi, Kouvola, Luumäki, Kuopio, Siilinjärvi, Nilsiä, Tampere, Kemiö, Kimito, Kangasala, Valkeakoski, Orivesi, Lahti, Hollola, Kaarina, Sauvo, Salo, Pertteli, Kiikala, Kisko, Särkisalo, Somero, Loppi, Tammela, Urjala, Akaa, Jokioinen, Lohja, Vihti, Inkoo, Uusikaupunki, Raasepori, Raseborg, Inkoo, Tammisaari, Ekenäs, Nummi-Pusula, Hanko, Kirkkonummi, Kotka, Hamina, Loviisa, Jyväskylä, Seinäjoki, Vaasa, Joutsa, Ikaalinen, Pälkäne, Asikkala, Keuruu, Jämsä, Mänttä-Vilppula, Virrat, Luvia, Ulvila, Kankaanpää, Pomarkku, Merikarvia, Siikainen, Karvia, Nakkila, Kokemäki, Harjavalta, Lavia, Hankasalmi, Petäjävesi, Toivakka, Muurame, Laukaa, Äänekoski.