Kevään 2015 suosituimmat mökkiremontit

Kesä ja paras mökkeilykausi on jo ihan lähellä, vaikka kevään
keleistä ei sitä heti uskoisikaan. Mökkikausi 2015 on meillä ollut
käynnissä jo pari-kolme kuukautta, remontteja tehdään ja mökkejä
varustellaan hyvällä vauhdilla. Tässä vielä sinullekin vinkiksi asioita,
joita meiltä kevään aikana on eniten tilattu.

Tekstin lopussa löydät lisäksi linkin, josta saat kätevästi yhteyden
suoraan oman mökkikuntasi ammattimieheen. Toimii muuten tosi hyvin
kännykälläkin, kannattaa testata!

Uusi terassi mokille 500p

Terassit ja turvalliset kulkuväylät

Tämä on meillä todellinen kestosuosikki. Terassit tuovat mökille
mukavaa oleskelutilaa. Tänä vuonna erityisesti on kyselty erilaisia
katettuja terassiratkaisuja. Varmaan keleillä on ollut siihen vaikutuksensa,
katetulla terassillahan on mukavan suojaisa oleskella, vaikka olisi
tuulista tai sateistakin.

Turvalliset kulkuväylät ovat mökillä erityinen mukavuustekijä. Oli
kyseessä sitten vähän vanhemmat polvet taikka ihan pikkujalat,
niin helppo liikkuminen tontilla on kyllä mökkeilyssä tärkeää.
Portaat, tasanteet, kaiteet ja muut vastaavat ovat melko helppoja
toteuttaa, varsinkin osaavan tekijän toimesta.
Katso kuvia ja lue lisää >>

Terassi portaat 500p

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Mökin nopea lämmitys

No, kun on koleaa keliä, niin ei liene yllätys että nopealle ja helpolle
lämmitykselle on mökeillä kysyntää. Aina vain useampi on hoksannut,
miten suuri ilo ja hyöty takkasydämestä on. Mökille tullessa saa nopeasti
lämmön tupaan, eikä tarvitse jatkuvasti vahtia tulta kuten avotakassa ennen piti.
Vanhasta avotakasta tulee teholämmitin ja samalla sille voi antaa uuden
ilmeen, niin usein koko mökin ilme muuttuu. Asennamme muuten takkasydämen
Huvila ja Huussi -ohjelmassa 26.5., kannattaa katsoa!
Lisätietoa takkasydämistä >>

Laituri tekee rannan

Laitureita on tänä kevään kyselty erityisen vilkkaasti, varsinkin
sellaisilla alueilla, missä jäät ovat olleet poikkeuksellisen
ilkeitä rantarakenteille. Kelluva, tukeva ja talveksi veteen jätettävä
laituriratkaisu on jo viety moneen rantaan tämän kevään aikana.

Jos haluat vähän spesiaalia laituriltasi, kannattaa harkita Lotja -laituriamme,
jolla voit lähteä myös seilaamaan (!) naapureiden ihmetykseksi.
Katso videolta, miten laiturilla ajellaan.

Lisätilaa mökille

Alkuvuoden selkeä ilmiö on ollut, että mökkeilijät ovat hyvin
kiinnostuneita saamaan lisätilaa mökilleen. Moni haluaa lisää makuutiloja
tai kunnolliset tilat keittiölle ja vaikka sisävessalle. Mökin laajennuksia
tehdään esimerkiksi vintille tai sitten varsinaisesti rakentamalla
laajennusosa.

Mökin laajennus on tietysti iso projekti, joka tulee suunnitella ajoissa
ja huolellisesti. Ammattimies kannattaa ottaa mukaan heti alkuvaiheessa.
Me toteutamme näitä yleensä mieluiten syksyn ja kevään välisenä aikana, joten
suunnittelut aloitetaan jo alkukesällä. Muunsimme eräässäkin mökissä
käyttämättömän vinttitilan upeaksi huoneeksi, katso kuvat blogissamme >>

Keittiö on mökinkin sydän

Me Mökkikeskuksessa päätimme mullistaa perinteiset käsitykset keittiöremontin
tekemisestä mökillä. Ilolla olemme huomanneet, että tällainen palvelu ja sen helppo
tavoitettavuus on todellakin jotain sellaista, mitä mökkeilijät olivat kaivanneet.
Varsinkin tietysti mökkien ahkera naisväki on tarttunut tähän aiheeseen…
Mökin keittiön ei enää tarvitse olla hankala ja ahdas! Tuomme ”avaimet käteen ”
keittiöremonttipalvelun suoraan mökille. Todella helppoa ja vieläpä
erittäin järkevään hintaan. Lue lisää mökkikeittiön remontoinnista >>

Suora yhteys oman mökkikuntasi ammattimieheen

Eikö olisi kätevää, jos sinulla olisi aina nopeasti käsillä suora yhteys
ammattitaitoiseen remonttimieheen omalla mökkialueellasi?

No, nyt on! Käytä kätevää hakua sivuillamme ja tallenna se kirjanmerkkeihin,
niin sinulla on aina heti tiedossasi, mistä apu löytyy. Toimii erinomaisesti myös kännykällä tai tabletilla. Klikkaa ja katso oman mökkikuntasi tiedot >>

Mukavaa mökkikauden aloittelua ja paljon aurinkoisia kevätpäiviä!

 

Mökkikeskus remontoi mökkisi ja asentaa parhaat varusteet mökille.

Mökkikeskus remontoi mökkikeittiön ja asentaa vaikka laiturin mökille (keittiöremontti, pintaremontti, saunaremontti, maalaus, kattoremontti, mökin laajennus, tapetointi, piharakennukset, terassi, laituri, kiuas, pikkukorjaukset, mökkitalkkari, kuivakäymälä, puucee, Aquathor, SolarVenti, Näpsä) näillä paikkakunnilla ja lähialueilla: Ikaalinen, Jämijärvi, Hämeenkyrö, Parkano, Joensuu, Tohmajärvi, Kontiolahti, Rääkkylä, Outokumpu, Liperi, Heinävesi, Hämeenlinna, Hattula, Hauho, Padasjoki, Kuhmoinen, Lammi, Renko, Tuulos, Porvoo, Mäntsälä, Sipoo, Askola, Pukkila, Pornainen, Sysmä, Hartola, Heinola, Joutsa, Luhanka, Pertunmaa, Hirvensalmi, Mäntyharju, Lappeenranta, Miehikkälä, Virolahti, Lemi, Taipalsaari, Savitaipale, Savonlinna, Imatra, Ruokolahti, Kerimäki, Punkaharju, Parikkala, Mikkeli, Juva, Rantasalmi, Varkaus, Sulkava, Espoo, Kirkkonummi, Siuntio, Hyvinkää, Riihimäki, Janakkala, Hämeenlinna, Hausjärvi, Nauvo, Parainen, Korppoo, Turku, Naantali, Rymättylä, Velkua, Raisio, Pieksämäki, Kangasniemi, Nagu, Pargas, Korpo, Masku, Pori, Rauma, Eura, Säkylä, Järvenpää, Tuusula, Nurmijärvi, Kouvola, Luumäki, Kuopio, Siilinjärvi, Nilsiä, Tampere, Kemiö, Kimito, Kangasala, Valkeakoski, Orivesi, Lahti, Hollola, Kaarina, Sauvo, Salo, Pertteli, Kiikala, Kisko, Särkisalo, Somero, Loppi, Tammela, Urjala, Akaa, Jokioinen, Lohja, Vihti, Inkoo, Uusikaupunki, Raasepori, Raseborg, Inkoo, Tammisaari, Ekenäs, Nummi-Pusula, Hanko, Kirkkonummi, Kotka, Hamina, Loviisa, Jyväskylä, Seinäjoki, Vaasa, Joutsa, Ikaalinen, Pälkäne, Asikkala, Keuruu, Jämsä, Mänttä-Vilppula, Virrat, Luvia, Ulvila, Kankaanpää, Pomarkku, Merikarvia, Siikainen, Karvia, Nakkila, Kokemäki, Harjavalta, Lavia, Hankasalmi, Petäjävesi, Toivakka, Muurame, Laukaa, Äänekoski.

Mökin keväthuolto ja remonttikohteet

Tee mökkisi remontti kesien välisenä aikana – fiksu ajatus vai mitä?

Useimmat mökit ovat suuren osan vuodesta tyhjillään, mutta monet huolto- ja korjaustyöt ahdetaan silti väkisin juuri siihen ajankohtaan, kun mökin käyttöaika on parhaimmillaan ja vilkkaimmillaan. Tämä on tietysti pakko-tehdä-se-itse -ajattelun perintönä syntynyt käytäntö. Loma-aikahan on ainoa aika vuodesta kun mökillä ehtii tehdä töitä… No, ainakin nykyään aika monet mökkiläiset jo haluavat erottaa mökin käyttöajan ja huoltoajan toisistaan.

Mitä mökin huoltotöitä keväällä ja miksi?

Seuraavassa esimerkkejä remonteista, huolloista ja korjauksista, joita mökillä voi teettää kevään ja talven aikana. Kannattaa myös muistaa että kotitalousvähennyksestä saa maksimihyödyn, kun remontit teettää sopivasti vuodenvaihteen molemminpuolin. Toinen hyvä syy teettää remontteja kevätaikaan on se, että ammattilaisia on helpompi saada töihin kuin kiireisimpänä sesonkina. Talvelle ja keväälle otetaan mieluusti myös pidempikestoisia töitä vastaan kuin kesäaikana. Tällaisia ovat esim. mökin tai mökkipaketin pystytys ja perustukset, mökin laajennus tai mökin lisäeristäminen.

Mökkisaunan korjaus, laajennus tai uusiminen

Mökin saunan korjaus ja remontointi on hyvä tehdä jo ennen lomakautta, niin sitten pääsee uuden hienon saunan löylyihin heti mökkikauden alussa. Joskus korjataan mökkisaunan lattia, joku haluaa uudet lauteet ja joillekin rakennetaan peräti uusi saunarakennus. Saunan pesutilat ja pukeutumistilat kannattaa yleensä uusia samalla. Lue tästä lisää mökin saunaremontin teettämisestä.

Kesämökin laajennus

Kesämökin laajentaminen on tullut erittäin suosituksi viime vuosina. Moni mökki on aikanaan tehty pienemmäksi kuin nykytarpeet edellyttävät. Mökin laajennus on kuitenkin helpompaa kuin vanhan mökin purku ja uuden rakentaminen. Toki se on myös edullisempaa. Kesämökin laajennus kannattaa suunnitella keväällä/kesällä ja toteuttaa syksyn-talven aikana. Näitä töitä teetetäänkin mieluiten juuri ao. aikaan, koska työmaa on sen verran laaja, että se haittaa mökin kesäkäyttöä. Mökin laajennus onnistuu ammattilaisilta avaimet käteen periaatteella, perustuksista sisätöiden viimeistelyyn. Haluatko mökillesi lisätilaa? Lähetä meille tästä viesti vaikka heti!

Keittiöremontti mökille

Monen mökin remonttilistalla kärkipäässä on keittiön korjaaminen, sillä se saattaa olla toiminnallisuuksiltaan vanhahtava. Toteuta kesämökin keittiöremontti meidän kanssamme, se on helppoa, huoletonta ja edullista. Keittiön suunnittelu, mittojen ottaminen, vanhan purku, keittiökalusteiden toimitus, asennustyöt, loppusiivous. Kaikki yhden ja saman henkilön kanssa, suunnittelusta siivoukseen. Lue tästä lisää mökin keittiön remontoinnista.

Sisävessa mökille

Varsinkin syys-, kevät- ja talviaikaan käytössä oleville mökeille saadaan valtavasti käyttömukavuutta lisättyä sisävessalla. Se on usein sitäpaitsi yksinkertaisempi toteuttaa, kuin ensikädessä luulisi. Pätevä ammattilainen rakentaa väliseinillä erillisen käymälätilan ja asentaa sinne esim. pakastavan tai polttavan käymälän. Toki myös löytyy erinomaisia kompostoivia kuivakäymälöitä sisäkäyttöön. Kysy meiltä lisää!

Uusi rantasauna, vierashuone tai muu piharakennus

Rakennamme piharakennukset aina valmiiksi asti. Mökillä yleensä hyvä ja siisti varastotila on kortilla. Polttopuiden säilytyksestä puhumattakaan. Liiterien ja vajojen lisäksi rakennamme ja pystytämme saunarakennuksia, kokonaispalveluna. Uuden saunan rakentamisen ohella meiltä hoituu myös mökkisaunan jätevesiasiat. Moneen mökkiin kaivataan lisätilaa vieraiden majoittamiseen. Tällöin kätevä ratkaisu on rakentaa kokonaan erillinen vierashuone tai kesähuone. Se on esim. 4x6m mitoiltaan ja voidaan räätälöidä toiveiden mukaan. Siihen voi myös yhdistää varastotilaa tai vaikka ulkokäymälän.

Mökin ulkomaalaus

Kevät ja alkukesä on aina säätilan kannalta paras aika maalata mökkiä. Lämpötilat ja ilmankosteus ovat sopivimmillaan. Mökin maalaus on melko isotöinen projekti, kun sitä itse tai talkooporukalla (jonka kasaaminen on oma hommansa…) alkaa väsätä. Jos mökki on vähänkään korkeampi tai hankalassa maastossa, niin jo telineiden rakentaminen ottaa oman aikansa. Tikkailla keikkuminen aiheuttaa kyllä sydämentyktyksiä ainakin huoltojoukoissa ja joka kesä on lehdissä uutisia putoamisista.

Jos maalausurakan teettää ammattilaisella, menee kustannus melkein kokonaan kotitalousvähennyksen piiriin. Lisäksi kannattaa tehdä kustannuslaskelma oman loma-ajan käytön suhteen; jos lomaa on neljä viikkoa ja siitä menee kaksi viikkoa maalatessa, niin mikä on ”menetetyn” loma-ajan arvo…? Sen kustannus on tietysti jokaisen oma määritelmä, mutta todennäköisesti ammattilaisen urakkahinta ei sitä ylitä.

Muut mökin korjaukset ja huollot

Ikkunoiden vaihto, uusi laituri, ulko-ovien vaihto, mökin lisäeristys, katon korjaus, takan korjaaminen, mökin lämmitys, rännien korjaus tai uusiminen, näitähän riittää… Mökkikeskuksen ammattitaitoiset kirvesmiehet toteuttavat mitä moninaisempia korjaustöitä asiakkaiden mökeillä. Mitä teidän mökillänne kaipaa huoltoa tai korjaamista? Kerro siitä meille, niin ehdotamme ratkaisua.

Teetä mökin remontit ammattilaisella!

Paikallinen mökkiremontin ammattilainen puhelun päässä mökiltäsi, katso oman mökkikuntasi yhteystiedot.

Mökkikeskus remontoi mökkisi ja asentaa varusteet mökille (keittiöremontti, pintaremontti, saunaremontti, maalaus, tapetointi, piharakennukset, terassi, laituri, kiuas, pikkukorjaukset,mökkitalkkari, kuivakäymälä, puucee). Mökin remontti näillä paikkakunnilla ja lähialueilla: Kustavi, Taivassalo, Pyhäranta, Vehmaa, Mynämäki,
Ikaalinen, Jämijärvi, Hämeenkyrö, Parkano, Joensuu, Tohmajärvi, Kontiolahti, Rääkkylä, Outokumpu, Liperi, Heinävesi, Hämeenlinna, Hattula, Hauho, Padasjoki, Kuhmoinen, Lammi, Renko, Tuulos, Porvoo, Mäntsälä, Sipoo, Askola, Pukkila, Pornainen, Sysmä, Hartola, Heinola, Joutsa, Luhanka, Pertunmaa, Lappeenranta, Miehikkälä, Virolahti, Lemi, Taipalsaari, Savitaipale, Savonlinna, Imatra, Ruokolahti, Kerimäki, Punkaharju, Parikkala, Mikkeli, Juva, Rantasalmi, Varkaus, Joroinen, Sulkava, Espoo, Kirkkonummi, Siuntio, Hyvinkää, Riihimäki, Janakkala, Hausjärvi, Laitila, Nauvo, Parainen, Korppoo, Turku, Naantali, Rymättylä, Merimasku, Velkua, Raisio, Pieksämäki, Kangasniemi, Nagu, Pargas, Korpo, Masku, Pori, Rauma, Eura, Säkylä, Järvenpää, Tuusula, Nurmijärvi, Kouvola, Luumäki, Kuopio, Siilinjärvi, Nilsiä, Tampere, Kemiö, Kimito, Kangasala, Valkeakoski, Orivesi, Lahti, Hollola, Kaarina, Sauvo, Salo, Suomusjärvi, Pusula, Perniö, Somero, Loppi, Tammela, Urjala, Akaa, Jokioinen, Lohja, Vihti, Inkoo, Uusikaupunki, Raasepori, Raseborg, Inkoo, Tammisaari, Ekenäs, Nummi-Pusula, Hanko, Kirkkonummi, Kotka, Hamina, Loviisa, Jyväskylä, Seinäjoki, Vaasa, Joutsa, Ikaalinen, Pälkäne, Asikkala, Keuruu, Jämsä, Mänttä-Vilppula, Virrat, Luvia, Ulvila, Kankaanpää, Pomarkku, Merikarvia, Siikainen, Karvia, Nakkila, Kokemäki, Harjavalta, Lavia, Borgå, Sibbo. Lue lisää www.mokkikeskus.fi

Vesivahingot ja kosteusvauriot mökillä

Talvikuva 500PTämän talven sääolot ovat olleet sellaiset, että monelle mökille on aiheutunut vesivahinkoja ja kosteusongelmia. Kova pakkanen, vähäinen lumipeite ja toisaalta jopa vesisateet ovat tuoneet moneen mökkiin vettä paikkoihin, joihin se ei kuulu.

 

Jäätyneet vesijohdot mökillä

Äkilliset ja vakavimmat vesivahingot syntyvät, jos mökin vesijohdot pääsevät jäätymään ja rikkoutumaan. Suurimmat ongelmat syntyvät silloin, kun mökillä ei käydä pitkään aikaan ja vesi pääsee valumaan sisälle jopa viikkokausia.

Vaikka mökillä olisi peruslämpö päällä koko talven, se ei aina auta. Usein putket ovat lattian ja seinän rajassa, ehkä koteloituina kaappien taakse. Tällöin ylläpitolämmitys ei riitä viemään sinne riittävästä lämpöä ja kovempi pakkanen pääsee putkiin asti.

Jos mökillänne on lämpö ja vedet kytkettyinä läpi talven, siellä tulisi ehdottomasti käydä suht usein tarkistamassa tilanne. Jos et itse pääse, voit aina pyytää meidät käynnille puolestasi.

Mökin katto vuotaa

Runsaat vesisateet ja sulamisvedet sekä pakkasen vaihtelut saattavat paljastaa vuotoja mökin katossa. Näitä ei kesällä välttämättä huomaa, kun olosuhteet ovat erilaiset.

Yleisin vuotokohta löytyy katon jiireistä ja piipun ympäriltä. Jos huomaat veden valuvan sisätiloihin, kannattaa välittömästi pyrkiä tukkimaan vuoto ja näin ehkäistä lisävahingot. Katon korjaaminen tehdään sitten heti kun mahdollista. Joskus riittää paikkaaminen, mutta yleensä kannattaa harkita koko katon uusimista, varsinkin iäkkäämmissä mökeissä. Kun huomaat vuodon, ota meihin yhteys, niin tehdään yhdessä korjaussunnitelmat.

Valumavesi tulee mökin perustuksiin ja sisälle

Nämä vahingot johtuvat usein hetkellisistä poikkeustilanteista. Vesistön pinta nousee ja tulvii sisään taikka lumen sulamisvedet valuvat jostain syystä vääriin paikkoihin. Tällaisia tapahtumia on vaikeampi ennakoida, mutta vahinkoja niistäkin aiheutuu herkästi. Kuivatus ja korjaukset kannattaa tehdä mahdollisimman nopeasti, ettei kosteus pilaa rakenteita lopullisesti. Jatkossa tietenkin toimenpiteet, joilla ehkäistään tapahtuman uusiutuminen.

Toimi näin, jos huomaat vesivahingon mökilläsi

Pyri ehkäisemään vahinkojen lisääntyminen. Ensin kannattaa soittaa vakuutusyhtiöön ja selvittää heidän kantansa asiaan. Sitten soitto meille, jotta vahinko saadaan minimoitua ja korjaus käyntiin mahdollisimman pian. Kokemuksesta tiedämme, että vakuutusyhtiöt korvaavat vahinkoja auliimmin, jos ammattilainen on heti alusta alkaen estämässä vahinkojen laajentumista.

Jos havaitset vesivahingon mökilläsi, soita meille hetimmiten, niin pääset asiassa helpommalla!

TEETÄ MÖKIN REMONTTI AMMATTILAISELLA

Paikallinen mökkiremontin ammattilainen puhelun päässä mökiltäsi, katso oman mökkikuntasi yhteystiedot.

Mökkikeskus remontoi mökkisi ja asentaa varusteet mökille (keittiöremontti, pintaremontti, saunaremontti, maalaus, tapetointi, piharakennukset, terassi, laituri, kiuas, pikkukorjaukset,mökkitalkkari, kuivakäymälä, puucee). Mökin remontti näillä paikkakunnilla ja lähialueilla: Kustavi, Taivassalo, Pyhäranta, Vehmaa, Mynämäki,
Ikaalinen, Jämijärvi, Hämeenkyrö, Parkano, Joensuu, Tohmajärvi, Kontiolahti, Rääkkylä, Outokumpu, Liperi, Heinävesi, Hämeenlinna, Hattula, Hauho, Padasjoki, Kuhmoinen, Lammi, Renko, Tuulos, Porvoo, Mäntsälä, Sipoo, Askola, Pukkila, Pornainen, Sysmä, Hartola, Heinola, Joutsa, Luhanka, Pertunmaa, Lappeenranta, Miehikkälä, Virolahti, Lemi, Taipalsaari, Savitaipale, Savonlinna, Imatra, Ruokolahti, Kerimäki, Punkaharju, Parikkala, Mikkeli, Juva, Rantasalmi, Varkaus, Joroinen, Sulkava, Espoo, Kirkkonummi, Siuntio, Hyvinkää, Riihimäki, Janakkala, Hausjärvi, Laitila, Nauvo, Parainen, Korppoo, Turku, Naantali, Rymättylä, Merimasku, Velkua, Raisio, Pieksämäki, Kangasniemi, Nagu, Pargas, Korpo, Masku, Pori, Rauma, Eura, Säkylä, Järvenpää, Tuusula, Nurmijärvi, Kouvola, Luumäki, Kuopio, Siilinjärvi, Nilsiä, Tampere, Kemiö, Kimito, Kangasala, Valkeakoski, Orivesi, Lahti, Hollola, Kaarina, Sauvo, Salo, Suomusjärvi, Pusula, Perniö, Somero, Loppi, Tammela, Urjala, Akaa, Jokioinen, Lohja, Vihti, Inkoo, Uusikaupunki, Raasepori, Raseborg, Inkoo, Tammisaari, Ekenäs, Nummi-Pusula, Hanko, Kirkkonummi, Kotka, Hamina, Loviisa, Jyväskylä, Seinäjoki, Vaasa, Joutsa, Ikaalinen, Pälkäne, Asikkala, Keuruu, Jämsä, Mänttä-Vilppula, Virrat. Lue lisää www.mokkikeskus.fi

Kompostoivat kuivakäymälät ulkokäyttöön

Kaikilla mökeillä sitä tarvitaan ja turhan useilla mökeillä myös kauhistellaan. Nimittäin käymälää. Saavi ja rohkaisuryyppy -meininki on historiaa. Nykyään mökille laitetaan kompostoiva kuivakäymälä. Me Mökkikeskuksessa olemme myyneet ja asentaneet niitä lukemattomia, täten myös kokemusta on kertynyt siitä, mikä kompostikäymälä mihinkin sopii.

Hajuton kompostikäymälä sopii mainiosti myös sisävessaksi. Kyllä, ne toimivat todellakin hyvin. Vesivessaa ei mökille kannata laittaa, ellei kunnan jäteviemäröinti ole käytettävissä. Tässä kuitenkin esittelemme suosittelumme ulkokäyttön soveltuvista kompostoivista kuivakäymälöistä. Sisävessoista tulee kirjoitus myöhemmin.

Mökkivessa uusiksi? Liity Huussikerhoon ja vältä virheet

Harkitset mökin vessan uusimista? Tuntuuko, että vertailu ja oikean ratkaisun löytäminen on hankalaa? Meillä on sinulle apu: liity Huussikerhoomme! Ei maksa mitään, ja saat paljon tietoa ja apua. Syötä sähköpostiosoitteesi ja liity vaikka heti!

Kompostoivat kuivakäymälät ulkotiloihin

Me myymme ja asennamme valittujen kumppanien tuotteita. Ne olemme hyviksi todenneet. Käymme alla läpi suosituksiamme. Tarkemmat tiedot löydät käymäläsivultamme.

Ekolet VU Kompostikäymälä

Ekolet on ehkä malleista ainoa, joka todella kompostoi jätteen loppuun asti. Jäte saa kompostoitua jopa yli 3 vuotta, ennenkuin tyhjennys tapahtuu. Muissa malleissa tarvitaan jälkikompostointia erikseen. Laite on hajuton ja siinä on suuri kapasiteetti.

Toki sen hinta on korkeimmasta päästä, mutta: jos et halua nähdäkään puolivalmista tuotosta, siitä kannattaa maksaa! Lue lisää Ekolet VU kompostoivasta käymälästä.

Green toilet 330 kompostoiva käymälä

Hyvin toimiva laite, joka on käytössä myös monissa retkeily- ja ulkoilukohteissa.

Green Toiletin tyhjennys on kätevää, se vedetään puuceesta ulos pyöriensä varassa. Tämä täytyy myös huomioida asennuspaikkaa valittaessa.

Saatavilla myös vaihtosäiliö, joka toimii samalla jatkokompostorina. Todella helppoa ja siistiä!

Lue lisää GreenToilet 330:sta sivuillamme.

Biolan kompostikäymälä eco

Biolan kompostikäymälä on ylivoimaisesti suosituin käymälälaite suomaisilla kesämökeillä. Toimintavarma ja hajuton. Tyhjennys luukusta puuceen ulkopuolelta. Jäte tulee jälkikompostoida ennen puutarhakäyttöä.

Lue tarkemmat tiedot tuotesivultamme.

Kompostikäymälä tarvitsee huussirakennuksen ympärilleen

Mökkikeskus toimittaa kokonaispakettina PihaLinna puuceen ja siihen asennettuna valitsemasi kompostoivan käymälälaitteen. Lue aiempi blogikirjoitus puucee rakennuksesta: Puucee ja huussi .
Pyydä tarjous heti!

Tilaa mökkikäymälä ammattilaiselta!

Paikallinen mökkiremontin ammattilainen puhelun päässä mökiltäsi, katso oman mökkikuntasi yhteystiedot.

Mökkikeskus remontoi mökkisi ja asentaa varusteet mökille (keittiöremontti, pintaremontti, saunaremontti, maalaus, tapetointi, piharakennukset, terassi, laituri, kiuas, pikkukorjaukset, mökkitalkkari, kuivakäymälä, puucee) näillä paikkakunnilla ja lähialueilla: Kustavi, Taivassalo, Pyhäranta, Vehmaa, Mynämäki, Ikaalinen, Jämijärvi, Hämeenkyrö, Parkano, Joensuu, Tohmajärvi, Kontiolahti, Rääkkylä, Outokumpu, Liperi, Heinävesi, Hämeenlinna, Hattula, Hauho, Padasjoki, Kuhmoinen, Lammi, Renko, Tuulos, Porvoo, Mäntsälä, Sipoo, Askola, Pukkila, Pornainen, Sysmä, Hartola, Heinola, Joutsa, Luhanka, Pertunmaa, Lappeenranta, Miehikkälä, Virolahti, Lemi, Taipalsaari, Savitaipale, Savonlinna, Imatra, Ruokolahti, Kerimäki, Punkaharju, Parikkala, Mikkeli, Juva, Rantasalmi, Varkaus, Sulkava, Espoo, Kirkkonummi, Siuntio, Hyvinkää, Riihimäki, Janakkala, Hausjärvi, Laitila, Vehmaa, Taivassalo, Nauvo, Parainen, Korppoo, Turku, Naantali, Rymättylä, Velkua, Raisio, Pieksämäki, Kangasniemi, Nagu, Pargas, Korpo, Masku, Pori, Rauma, Eura, Säkylä, Järvenpää, Tuusula, Nurmijärvi, Kouvola, Luumäki, Kuopio, Siilinjärvi, Nilsiä, Tampere, Kemiö, Kimito, Kangasala, Valkeakoski, Orivesi, Lahti, Hollola, Kaarina, Sauvo, Salo, Pertteli, Kiikala, Kisko, Särkisalo, Somero, Loppi, Tammela, Urjala, Akaa, Jokioinen, Lohja, Vihti, Inkoo, Uusikaupunki, Raasepori, Raseborg, Inkoo, Tammisaari, Ekenäs, Nummi-Pusula, Hanko, Kirkkonummi, Kotka, Hamina, Loviisa, Jyväskylä, Seinäjoki, Vaasa, Joutsa, Ikaalinen, Pälkäne, Asikkala, Keuruu, Jämsä, Mänttä-Vilppula, Virrat, Luvia, Ulvila, Kankaanpää, Pomarkku, Merikarvia, Siikainen, Karvia, Nakkila, Kokemäki, Harjavalta, Lavia, Borgå, Sibbo.

 

Mökkitalkkari ja mökin remontti

Mökkitalkkari on yleisnimike, joka on vakiintunut yleiseen käyttöön. Mökkitalkkarit tekevät pieniä huolto- ja aputöitä kesämökeillä. Mökin keväthuolto, syyshuolto tai puunkaato sekä rännien puhdistus ovat yleisiä mökkitalkkarilla teetettäviä töitä. Mökin remontit kannattaa kuitenkin tilata ammattilaiselta.

Mökkitalkkarimökkitalkkari 1

Mökkitalkkari, mökkihuolto, mökkiapu…? Nimiä ja termejä on useita, kaikki yhtä selkeitä tai epäselviä. Tarkkaa, virallista, tehtävänkuvaa ei tietenkään ole, se muokkautuu jokaisen tekijän itse valitsemalla tavalla. Tästä johtuukin se, että mökkitalkkariksi voi itseään kutsua aivan kuka tahansa! Pelkkä termi ”mökkitalkkari” ei näin ollen vielä paljoa maksavalle asiakkaalle kerro.

Kaupungissa on talonmiehiä, talkkareita, mistä nimitys mökkitalkkari juontanee juurensa. Talkkari (nyk. huoltoyhtiö) pitää pihan siistinä, nostaa lipun salkoon ja tekee lumityöt. Samaan kategoriaan mökeillä menee rännien putsaus, puunkaato, laiturin nosto, risukoiden raivaus, ynnämuut aputyöt.

Huoltotyöt vs. mökin remontointi

Mitä mökkitalkkari tekee? Mökkitalkkari ei välttämättä ole remonttimies. Osa on itseoppineita, jotkut ei tarjoa remontteja lainkaan, ja on myös ammattilaisia. Remonttityö on kuitenkin mökkiläisille usein se tärkein palvelu, jota he haluaisivat teettää.

Remontoinnin ammattilainen, joka tekee myös mökin huoltotöitä

Mökkikeskuksessa me luokittelemme palvelumme kahteen; mökkitalkkarityöt (mökkiApu) ja mökin remonttipalvelut (mökkiFix). Me olemme remontti- ja rakennusalan ammattilaisia, joilta saa myös mökin huoltopalveluja.

Me palvelemme mieluusti niissä pikkuhommissakin, vaikka pääasiassa remontteja kalenterissa onkin. Kyse on palvelusta. Mökkiremontin ammattimies, joka palvelee asiakkaitaan kaikissa mökin huoltoon liittyvissä asioissa. Meillä uskaltaa teettää isonkin remontin, mutta uskaltaa myös kysyä rännien putsaamista.

Mökkitalkkari työt ammattilaiselta!

Paikallinen mökkitalkkari ja mökkihuollon ammattilainen on puhelun päässä mökiltäsi, katso oman mökkikuntasi yhteystiedot.

Mökkikeskus remontoi mökkisi ja asentaa varusteet mökille (keittiöremontti, pintaremontti, saunaremontti, maalaus, piharakennukset, terassi, laituri, kiuas, pikkukorjaukset, mökkitalkkari, kuivakäymälä, puucee). Mökkitalkkari Kustavi, Taivassalo, Pyhäranta, Vehmaa, Mynämäki, Ikaalinen, Jämijärvi, Hämeenkyrö, Parkano, Joensuu, Tohmajärvi, Kontiolahti, Rääkkylä, Outokumpu, Liperi, Heinävesi, Hämeenlinna, Hattula, Hauho, Padasjoki, Kuhmoinen, Lammi, Renko, Tuulos, Porvoo, Mäntsälä, Sipoo, Askola, Pukkila, Pornainen, Sysmä, Hartola, Heinola, Joutsa, Luhanka, Pertunmaa, Lappeenranta, Miehikkälä, Virolahti, Lemi, Taipalsaari, Savitaipale, Savonlinna, Imatra, Ruokolahti, Kerimäki, Punkaharju, Parikkala, Mikkeli, Juva, Rantasalmi, Varkaus, Sulkava, Espoo, Kirkkonummi, Siuntio, Hyvinkää, Riihimäki, Janakkala, Hausjärvi, Nauvo, Parainen, Korppoo, Turku, Naantali, Rymättylä, Merimasku, Velkua, Raisio, Pieksämäki, Kangasniemi, Nagu, Pargas, Korpo, Masku, Pori, Rauma, Eura, Säkylä, Järvenpää, Tuusula, Nurmijärvi, Kouvola, Luumäki, Valkeala, Iitti, Kuopio, Siilinjärvi, Nilsiä, Tampere, Kemiö, Kimito, Kangasala, Valkeakoski, Orivesi, Lahti, Hollola, Kaarina, Sauvo, Salo, Suomusjärvi, Somero, Loppi, Tammela, Urjala, Akaa, Jokioinen, Lohja, Vihti, Inkoo, Uusikaupunki, Kustavi, Taivassalo, Raasepori, Raseborg, Inkoo, Tammisaari, Ekenäs, Nummi-Pusula, Hanko, Kirkkonummi, Kotka, Hamina, Loviisa, Jyväskylä, Toivakka, Seinäjoki, Vaasa, Joutsa, Ikaalinen, Pälkäne, Asikkala, Keuruu, Jämsä, Mänttä-Vilppula, Virrat, Luvia, Ulvila, Kankaanpää, Pomarkku, Merikarvia, Siikainen, Karvia, Nakkila, Kokemäki, Harjavalta, Lavia, Borgå, Sibbo.

Seuraa meitä myös Facebookissa.

 

Saunaremontti mökkisaunaan

Sauna ja mökki ovat erottamattomat. Mökkeilyn yksi kiinteimmistä ja tärkeimmistä rituaaleista on saunominen. Jokaisessa mökissä on jonkinlainen sauna. Iso tai pieni, moderni tai perinteinen.

Kesällä mökkisaunan lauteilla saattaa tulla mietittyä, että pitäisikohän saunaa uudistaa ja remontoida. Ideoita vilisee päässä ja intoa riittää. ”Ensi kesänä tehdään kyllä saunaremontti”. Talven aikana kaupungissa kuitenkin ajatus aika usein pääsee unohtumaan ja into hiipumaan. Ja keväällä onkin sitten jo niin kiire, ettei oikein ehdi aloittaa…

Mökkisaunan remontti helpommin – suunnittelusta asennukseen

Tuntuuko mökkisaunan remontin tekeminen liian työläältä ja aikaa vievältä? Ei sen tarvitse sitä olla. Mökkikeskuksen ammattilainen hoitaa koko homman puolestasi ja tekee toiveidesi saunaremontin. Meiltä saatte aivan koko paketin avaimet käteen. Näin se toimii kaikkein helpoimmin:

  • Tulemme mökillenne mittakäynnille. Maksuton käynti, ei sido mihinkään.
  • Saatte suunnitelman uudesta saunasta ja laudemalleja valittavaksenne Sunsaunan laadukkaasta mallistosta
  • Puramme vanhan ja teemme tarvittavat remonttityöt.
  • Asennamme uuden saunan lauteet muut tarvittavat osat
  • Siivoamme purkujätteet ja kuljetamme pois
  • Meiltä myös korkealaatuiset kiukaat asennuksella
  • Näin uusi mökkisaunanne on löylynheittoa vailla!

Saunaremontti on muutakin kuin uudet lauteet

Yleensä mökin saunatilat kokonaisuudessaan ovat vuosien varrella kuluneet siihen malliin, että niitä pitää korjata monesta kohtaa. Pesuhuoneen ja saunan lattia korjataan, ovia tai ikkunoita vaihdetaan, seinäpaneelit uusitaan jne. Meiltä saatte kaikki nämä muutkin remonttityöt saunaremontin yhteydessä.

Tarjoamme todellista kokonaispalvelua lauteista aina saunan pesuvesien suodatukseen asti! Pesuvesien viemäröinti kaipaa vanhoissa mökeissä monesti korjausta. Samalla mietitään pesuvesien puhdistamista. Mökkikeskus suosittelee Biolan Harmaavesisuodattimia – meiltä asennuspalvelulla, totta kai. Eihän niitä lain mukaan vielä aivan pakko ole laittaa, mutta valistunut mökkeilijä haluaa estää lähivesien likaantumista enää lisää.

Laudemallit mökkisaunaan

Käytämme saunaremonteissamme laadukkaita ja monipuolisia lauteita ja tarvikkeita. Malleja on paljon, aina simppelistä kulmalauteesta hulppeisiin kotikylpylöihin.

Haluaisitko uudistaa mökkisaunasi heti?

Lisätietoa tästä. Soita nyt meille, niin tulemme mökillenne käymään ja otamme mitat ja käydään yhdessä remonttitarve läpi. Siitä se projekti käynnistyy. Jos tilaa ajoissa, pääsee uuden saunan löylyihin heti mökkikauden alkaessa!
Saunaremontti kotiin? Tästä löytyy hyvä remonttimies.

Teetä mökin saunaremontti ammattilaisella!

Paikallinen mökkiremontin ammattilainen puhelun päässä mökiltäsi, katso oman mökkikuntasi yhteystiedot.

Mökkikeskus remontoi mökkisi ja asentaa varusteet mökille (keittiöremontti, pintaremontti, saunaremontti, maalaus, tapetointi, piharakennukset, terassi, laituri, kiuas, pikkukorjaukset, mökkitalkkari, kuivakäymälä, puucee) näillä paikkakunnilla ja lähialueilla: Ikaalinen, Jämijärvi, Hämeenkyrö, Parkano, Joensuu, Tohmajärvi, Kontiolahti, Rääkkylä, Outokumpu, Liperi, Heinävesi, Hämeenlinna, Hattula, Hauho, Padasjoki, Kuhmoinen, Lammi, Renko, Tuulos, Porvoo, Mäntsälä, Sipoo, Askola, Pukkila, Pornainen, Sysmä, Hartola, Heinola, Joutsa, Luhanka, Pertunmaa, Lappeenranta, Miehikkälä, Virolahti, Lemi, Taipalsaari, Savitaipale, Savonlinna, Imatra, Ruokolahti, Kerimäki, Punkaharju, Parikkala, Mikkeli, Juva, Rantasalmi, Varkaus, Sulkava, Espoo, Kirkkonummi, Siuntio, Hyvinkää, Riihimäki, Janakkala, Hausjärvi, Laitila, Vehmaa, Taivassalo, Nauvo, Parainen, Korppoo, Turku, Naantali, Rymättylä, Velkua, Raisio, Pieksämäki, Kangasniemi, Nagu, Pargas, Korpo, Masku, Pori, Rauma, Eura, Säkylä, Järvenpää, Tuusula, Nurmijärvi, Kouvola, Luumäki, Kuopio, Siilinjärvi, Nilsiä, Tampere, Kemiö, Kimito, Kangasala, Valkeakoski, Orivesi, Lahti, Hollola, Kaarina, Sauvo, Salo, Somero, Loppi, Tammela, Urjala, Akaa, Jokioinen, Lohja, Vihti, Inkoo, Uusikaupunki, Raasepori, Raseborg, Inkoo, Tammisaari, Ekenäs, Nummi-Pusula, Hanko, Kirkkonummi, Kotka, Hamina, Loviisa, Jyväskylä, Seinäjoki, Vaasa, Joutsa, Ikaalinen, Pälkäne, Asikkala, Keuruu, Jämsä, Mänttä-Vilppula, Virrat.